Helpommin sanottu kuin tehty, tietää jokainen erittäin jännittyneen ja ”ylivirittyneen” hevosen kanssa toiminut hevosihminen. Omia tunnetilojaan voi kuitenkin oppia hallitsemaan ja se onkin yksi tärkeimmistä Karin viesteistä: onnistumiseen tarvitaan sekä hevosen koulutusta että ihmisen koulutusta. Järjellä toimiminen ei myöskään tarkoita sitä, että hevosta kohdeltaisiin kylmästi ja tunteettomasti, päinvastoin. Mutta palataan siihen myöhemmin.

Sunnuntaina 9.3.2025 Mäntsälän ratsastuskoululla järjestettiin Kari Vepsän Key to your horse’s mind -kurssi. Kaksi paikallista hevosseuraa - Mäntsälän Ratsastajat ry ja Pro Western Riding ry – sopivat yhteistyön aloittamisesta vuoden 2024 lopussa ja kurssi olikin ensimmäinen seurojen yhteistyönä toteuttama tapahtuma. Seurojen yhteistyö sujui loistavasti ja tapahtuma onnistui kaikin puolin yli odotusten! Kurssi rakentui kahden demohevosen ympärille, joiden kanssa Kari työskenteli ratsastuskoulun maneesiin pystytetyssä pyöröaitauksessa. Työskentelyn aikana Kari käytti varusteina naruriimua, koulutusköyttä ja juoksutuspiiskaa. Hevosten kanssa työskennellessään Kari samalla kertoi koulutusfilosofiastaan ja tietysti myös selitti millaisia työkaluja ja miten hän niitä milloinkin käytti.

Vaikka kouluttaminen perustuu tunteen sijasta järkeen, ei hevosia silti tarvitse kohdella ns. kylmästi ja epäempaattisesti. Kahden keskenään hyvin erilaisen demohevosen kautta näki erittäin hyvin, miten Kari suhteutti omaa toimintaansa ja metodiaan hevosen mukaan. Todella jännittyneen ja varautuneen ensimmäisen demohevosen kanssa Kari käytti selkeästi pehmeämpää ja rauhallisempaa lähestymistapaa. Esimerkiksi ns. korjaukset tehtiin tämän hevosen kanssa vähemmän terävästi.

Toinen demohevonen oli paljon itsevarmempi (ja ehkä jopa hieman uhmakas?), joten sen kanssa Kari käytti selkeästi ”vaativampia” ja terävämpiä korjauksia. Kummankin hevosen kanssa korjaukset olivat selkeitä ja johdonmukaisia; jos hevosta pyydettiin tekemään jotain, niin se pyydettiin jokaisella kerralla samalla tavalla. Korjaukset ovat sitten se asia, joka vaatii kouluttajalta tarkkuutta: eli mihin asetetaan se raja, jonka ylittäminen johtaa korjaukseen. Jos korjaus on epätarkka, niin koulutuksesta tulee hevosen näkökulmasta hyvin nopeasti sekavaa ja hämmentävää. Se puolestaan ei edesauta hevosen rentoutumista ja luottamusta ihmiseen millään tavalla.

Karilta tuo ”raja” selvästi tulee selkärangasta, mutta meillä muilla onkin sitten siinä opettelemista. Ensimmäisen demohevosen osuus päättyikin siihen, että Kari neuvoi demohevosen omistajaa näiden korjausten tekemisessä.

Tapahtuma onnistui kaikin puolin todella hyvin ja yleisö seurasi Karin koulutusdemoja ihan loppuun saakka; toivottavasti osallistujat saivat demoista työkaluja omaan hevosarkeensa.

Lämmin kiitos vielä kerran Karille, tapahtumaa seuraamaan saapuneelle yleisölle sekä kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille!

Teoriaosuudessa kävimme läpi maasta tai ratsain työskentelyn tavoitetta. Tiivistetysti voisi sanoa, että kaiken työskentelyn tavoitteena on vaikuttaa hevosen liikkumistapaan siten, että hevonen liikkuu mahdollisimman optimaalisella ja hevosen terveyttä edistävällä tavalla.

Hevosen optimaalisinta liikkumistapaa tarkastellaan neljän näkökulman kautta:

1. rentous
2. suoruus
3. tasapaino (sivuttaissuunnassa sekä eteen-taakse-suunnassa)
4. joustavuus (”jouset”)

Kurssin ensimmäiset valmennussessiot pidettiin lauantaina maasta käsin. Myöhempiä valmennussessioita olisi voinut tehdä myös ratsain, mutta kaikki kurssilaiset halusivat jatkaa maastatyöskentelyä myös myöhemmissä valmennussessioissaan.

Maastatyöskentely tehtiin siten, että hevosilla oli kapson ja siinä riimun naru. Ehdottomasti tärkein väline on kuitenkin ihmisen keho – kyllä, luit oikein – sillä omalla kehollaan ihminen vaikuttaa hevosen liikkumiseen. Mekanismi on käytännössä sama kuin selässä istuessa, mutta maasta työskennellessä hevonen näkee ihmisen kehon liikkeet sen sijaan että tuntisi ne kosketuksen (istunnan) kautta. Pelkän näköaistin lisäksi toki käytetään hevosen ohjaamiseen tarvittaessa kevyttä kosketusta, esimerkiksi kevyttä kosketusta kädellä, piiskalla tai liikuttamalla kapsonissa kiinni olevaa riimun narua.

Oman kehon käyttöä ja kehotietoisuutta harjoiteltiinkin paitsi valmennussessioissa hevosen kanssa, myös ilman hevosta ja ihmisparin kanssa. Hevosten herkkyys ihmisen ns. kehonkielelle oli suorastaan ällistyttävää. Useampi kurssilainen pohtikin tämän tajuttuaan, että miten voikaan ikinä enää kiivetä hevosen selkään ja olla tuntematta syyllisyyttä epäselvistä tai liian voimakkaista avuista.Äkkiseltään voisi kuvitella, että maastatyöskentely on helppoa kuin heinänteko, eihän siinä tarvitse kuin kävellä tai juosta hevosen vierellä tai edellä! Tämä kuvitelma osoittautui kurssin aikana hyvin nopeasti virheelliseksi. Ensinnäkin tietoisuus omasta kehosta ja kehon tarkka käyttö on yllättävän vaikeaa; monesti kääntelemme esimerkiksi hartioitamme ihan toiseen suuntaan kuin kuvittelemme tai emme osaa asemoida omaa kehoamme suhteessa hevoseen oikeaan paikkaan (vierellä kävellessä pitäisi olla etujalkojen kohdalla). Toisekseen on osattava katsoa miten hevonen liikkuu eli mihin haluamme maastatyöskentelyllä vaikuttaa.

Ensimmäinen hevosen liikkumistavasta havainnoitava asia oli rentous. Moni hevosten kanssa touhuava osaa kyllä tunnistaa milloin hevonen on jännittynyt ja milloin rento. Sudenkuoppana tässä on kuitenkin ns. huono rentous eli sellainen rentous, jossa hevonen on ikään kuin säästöliekillä ja käyttää liikkeeseen mahdollisimman vähän energiaa. Hyväksi rentoudeksi puolestaan voisi sanoa hevosen liikettä silloin kun hevonen liikkuu jännittämättä mitään kehonsa osaa, mutta liike on energistä ja elastista. Rentoutta (hyvää sellaista) pyrittiin ylläpitämään harjoituksissa tekemällä asioista hevosille mahdollisimman selkeitä ja ennakoitavia, mutta toisaalta myös pyytämällä aktiivista liikettä ja tekemällä harjoituksista hevosen kannalta niin kiinnostavia, että hevosen huomio pysyi ihmisessä. Hevosten rentoutta ja positiivista tunnetilaa selkeästi edisti myös vuorovaikutteinen lähestymistapa; Niina totesikin, että harjoituksissa ikään kuin esitetään koko ajan hevoselle pieniä kysymyksiä, joihin siltä toivotaan reaktiota.